Jutta Zilliacus: Ajatuksia verannalla

Mietteitä vanhenemisesta ja kaikenlaisesta muustakin. Junalukemista.
23.12.2015

Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto

Hyvä perinteinen elämäkerta. Tekee mieli lukea joku Joenpellon kirjakin uudemman kerran.
22.12.2015

Antti Heikkinen: Risainen elämä - Juice Leskinen 1950-2006

Kirja oli unohtunut hyllyyn mutta tuli lopulta luettua kun ajattelin että se pitää joskus palauttaa pojalleni jolle olin sen ostanut. Aluksi Heikkisen hieman liian rento kirjoitustyyli häiritsi, mutta siihen tottui. Lukiessani totesin, etten taida muistaa kuin muutaman Juicen laulun, mutta ne ovatkin sitten sitä parempia.
20.12.2015

Pauliina Susi: Takaikkuna

Taitavasti kirjoitettu jännityskirja, melkein uskottavakin.
16.12.2015

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Sisäministeriön virkamiehen, harrastelijaetsivä Karl Axel Björkin toinen murhatutkimus taisi olla parempi kuin ensimmäinen.
15.12.2015

Unto Karri: Sodoma

Romaani Helsingistä 1920-luvulla, mukana piipahdus Pariisissa ja Berliinissä. En ihmettele, että Karri on unohtunut kirjailija, sen verran pateettista teksti on.
10.12.2015

David Mitchell: Pilvikartasto

Hieno romaani, jonka monikerroksinen rakenne hieman kärsi siitä että luin kirjaa aika pitkään. Pitää joskus ostaa omaksi ja lukea uudelleen.
6.12.2015

Pirkko Vekkeli: Kristiina Halkola - Jos rakastat

Kivasti kirjoitettu elämäkerta Kirsiina Halkolasta. Sain paljon uutta tietoa.
4.12.2015

Merete Mazzarella: Aurinkokissan vuosi

Mielenkiintoisia pohdintoja mm. vanhenemisesta. Mazzarellalla on hyvin sivistynyt tapa kirjoittaa, mutta onneksi tiesin sentään osan hänen viittaamistaan kirjoista.
29.11.2015

Jörn Donner: Talo jossa asun

1992 kirjoitettu kirja, jossa on yllättävän paljon samaa kuin nykyisin. Donner jopa kirjoittaa, että Suomen on ehkä tulevaisuudessa otettava vastaan 30 000 maahanmuuttajaa.
27.11.2015

Eino Leino: Elina

Pienoisromaani kansalaissodan ajoilta.
23.11.2015

Jonathan Franzen: Muutoksia

Franzenia on kovasti kehuttu, ja ihan hyvähän tämä kirja oli. Mielenkiintoista oli etenkin vanhenemisen kuvaaminen.
21.11.2015

Leif G.W.Persson: Kesän kaipuusta hyiseen viimaan: romaani eräästä rikoksesta

Tvstä tuli Perssonin trilogian toinen osa, luin ensimmäisen palauttaakseni mieleeni sen tapahtumat. Muistin aika hyvin, mutta saattaa olla että tv-elokuvaan oli aikanaan tehty jotain muutoksia. Loppu ainakin oli muistaakseni erilainen.
15.11.2015

Kaija Kettu: Yöperhonen

Hyvä kirja. Tyylillisesti hieman haastava, mutta kuitenkin helpommin luettavissa kuin Kätilö. Juonikaan ei ollut aivan yhtä sekava, vaikka jotkut asiat jäivätkin selitystä vaille.
8.11.2015

Annamari Marttinen: Ero

Tässä avioerosta kertovassa kirjassa oli jotain tuttua, mutta paljon myös aivan vieraita tuntoja.
6.11.2015

Maila Talvio: Tähtien alla

Viime vuosisadan alussa kirjoitettua kirjallisuutta on kiva lukea, siitä saa hyvän kuvan silloisesta elämästä.
6.11.2015

Matti Kinge: Kynän levottomuus

En ollut tiennyt/muistanut, että Matti Klinge on julkaissut myös runoja. Ne ovat miellyttävää, miltei proosaa, ja niistä saa mukavan kuvan kirjoittajasta.
4.11.2015

Juhani Aho: Helsinkiin

Opintoihin liittyvä kertaus.
30.10.2015

Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho

Paikoin liioitteleva mutta usein valitettavan todentuntuinen satiiri vanhustenhoidosta.
28.10.2015

Daniel Galera: Hyöky

Brasilialaisen kirjailijan romaani oli minulla e-kirjana matkalukemisena viikon verran, mutta sain kirjan loppuun vasta kotona. Se kertonee kirjan kiinnostavuudesta...
19.10.2015

Alice Munro. Nuoruudenystävä

Tasalaatuisia novelleja, maailma tuttu Munron aiemmista kirjoista.
11.10.2015

Aki Ollikainen: Musta satu

Pidin kovasti Ollikaisen Nälkävuodesta, siksi tämä oli pettymys. Tuntui ettei hänellä riittänyt kerrottavaa Tattarisuon tapahtumista, joten kirjaan piti lisätä täysin tarpeeton nykytaso.
9.10.2015

Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat

Alussa ilmoitettiin, että kirjan sijoittuu kahdeksan vuoden päähän Italialaisten kenkien tapahtumista. Silti päähenkilö oli vanhentunut vain neljä vuotta. Muitakin epäloogisuuksia oli, ja ne aina hämäävät minua. Pitäisi ymmärtää, että kysymys on fiktiosta....
29.9.2015

Henning Mankell: Italialaiset kengät

Luin uudelleen, vaikka en erityisesti välittänyt ensimmäisellä kerralla. Nyt on tullut jatko-osa, joten ajattelin että kertaus kannattaa. Niin tekikin, ja jotkut teemat koskettivat nyt enemmän.
27.9.2015

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Oikein hyvä kirja surullisesta aiheesta.
26.9.2015

Tuula-Liina Varis: Naisen paras ystävä

Variksen dekkarissa oli yllättäen samanlaisia teemoja kuin Hotakaisella. Ihan ok kirja, mutta en pitänyt yhtä paljon kuin joistain Variksen aiemmista.
24.9.2015

Kari Hotakainen: Henkireikä

Näin keväällä Martti Suosalon esittämän Palvelija-monologin. Hotakainen on kirjoittanut saman tarinan hieman sekavammin tähän kirjaan.
23.9.2015

Jörn Donner: Pikku mammutti

Piti tämäkin lukea, kun kirjastossa osui silmiin. En kyllä oikeastaan ymmärrä, miksi olen kiinnostunut Jörn Donnerin elämästä.
20.9.2015

Anja Snellman: Antautuminen

Taas yksi versio Anja Snellmanin elämästä. Mutta kyllähän näitä lukee, niin sujuvasti hän kirjoittaa. Tämänkin luin yhdessä illassa kun en malttanut jättää kesken.
17.9.2015

Asko Sahlberg: Irinan kuolemat

Pieni kirja.
14.9.2015

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja

Tarina jatkuu. Tässä osassa Knausgård kirjoittaa paljon kirjoittamisesta ja saa lopulta esikoisteoksensa julkaistua.
10.9.2015

Merja Hurri: Ihmisläheinen juttu

Entisen koulukaverin sosiaalidemokraattisia kolumneja 80-luvulta. Mielenkiintoista luettavaa.
9.9.2015

Johanna Hurtig ja Mari Leppänen: Maijan tarina

Hesarin tarjoama e-kirja kertoi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Rankka aihe mutta ei kovin hyvä toteutus.
5.9.2015

Shakespeare: Henrik IV, Ensimmäinen ja Toinen osa

Ensimmäiset lukemani uudet Shakespeare-suomennokset.
30.8.2015

Katja Kettu: Piippuhylly

Mukavia novelleja.
28.8.2015

Jörn Donner: Linnun varjo

Vielä löytyi yksi lukematon Donner. Eipä juuri jättänyt muistijälkiä.
26.8.2015

Sirkka Garam: Veljeni Pentti

Mukavat muistelmat, uuttakin tietoa.
22.8.2015

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

Hyvä perinteinen romaani.
21.8.2015

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

14.8.2015

Katja Kettu: Surujen kerääjä

12.8.2015

Ian McEwan: Lapsen oikeus

11.8.2015

Tiina Lymi: Susi sisälläni

10.8.2015

Harper Lee: Kaikki taivaan linnut

Kertojan ääni oli parempi, mutta muuten kirja oli hieman hajanainen.
4.8.2015

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Luin uudelleen ennen aiemmin kirjoitettua jatko-osaa. Elokuva on aika hyvin muistissa, Gregory Peck tuli monasti mieleen. Muuten en oikeastaan pitänyt, pikkutyttö ei ollut uskottava.
3.8.2015

Claire Bloom: Leaving a Doll's House

Rothin kirjojen jälkeen piti tietysti lukea myös hänen vaimonsa kuvaus heidän avioliitostaan. Se oli täysin uskottava.
30.7.2015

Philip Roth: Anatomian oppitunti

Zuckermanin sairauskertomus.
28.7.2015

Philip Roth: Ei sanasta miestä

Nuoruusnovelleja.
27.7.2015

Edward Gibbon: Rooman valtakunnan rappio ja tuho I-III

Halusin lukea tämän jo opiskeluaikanani, mutta teosta ei ollut silloin vielä suomennettu. Nyt huomasin jostain tiedon suomennoksesta ja lainasin kesälukemiksesi. Sitä riittikin 1900 sivun verran, eikä kaikki kiinnostanut, mutta olen tyytyväinen urakkaan.
22.7.2015

Philip Roth: Tuohtumus

College-kokemuksia.
22.7.2015

Philip Roth: Amerikkalainen pastoraali

Tämäkin oli oikea romaani.
21.7.2015

Philip Roth: Käänteiselämää

Tämä oli oikein hyvä kirja.
18.7.2015

Philip Roth: Intohimon professori

Tämän kohdalla aloin miettiä, jokohan Rothin lukeminen riittäisi...
13.7.2015

Philip Roth: Miehen muotokuva

Kirjat menevät jo mielessä sekaisin, kun kirjaan näitä jälkeenpäin...
12.7.2015

Philip Roth: Haamukirjailija

Zuckermania taas.
8.7.2015

Eeva Ahtisaari: Juuret ja siivet

Ostin euron korista. Sujuvasti kirjoitettu ihan mielenkiintoinenkin kirja.
8.7.2015

Philip Roth: Rinta

Muistan oudoksuneeni tätä aikanaan ja niin tein nytkin. Paikoitellen kyllä hauska.
7.7.2015

Philip Roth: Meidän jengi

Tämäkin oli paikoitellen hervoton. Muistan itsekin Nixonin vielä hyvin.
6.7.2015

Philip Roth: Portnoyn tauti

En ollut muistanut miten hauska tämä kirja on, nauroin ääneen. En muutenkaan ollut muistanut muuta kuin maksan. Kannatti lukea uudelleen.
5.7.2015

Philip Roth: Hyvästi, Columbus

Philip Rothin ensimmäisestä kirjasta sen sijaan huomaa, ettei se ole tyylillisesti vielä kovin kehittynyt.
2.7.2015

Philip Roth: Nemesis

Philip Rothin viimeiseksi kirjaksi jäänyt Nemesis on hieno romaani.
30.6.2015

Philip Roth: Nöyryytys

Tässäkin vanha mies ja nuorempi nainen. Taitaa olla päähänpinttymä Rothille.
28.6.2015

Philip Roth: Jokamies

Sairauskertomus, ja jälleen vanha mies ja nuorempi nainen.
27.6.2015

Margaret Atwood: Penelopeia

Mukava pikku kirja.
26.6.2015

Philip Roth: Haamu poistuu

Vanhojen miesten hinku nuorten naisten perään jaksaa aina ihmetyttää.
21.6.2015

Philip Roth: Ihmisen tahra

Samoin tämä. Elokuvan olen nähnyt, se oli hyvin uskollinen kirjalle. (Huomaan nyt, että olenkin lukenut kirjan jo 2008, ilmeisesti elokuvan jälkeen.)
20.6.2015

Philip Roth: Mieheni oli kommunisti

Tämä on ollut hyllyssä jo pitkään, mutta en ollut tarttunut siihen.
17.6.2015

Philip Roth: Väärin ymmärretty mies

Poistokorista eurolla ostamani kirja sai minut lukemaan Rothia pitkästä aikaa.
16.6.2015

Virginia Woolf: Orlando

Mukava pikku kirja.
14.6.2015

Jaana Airaksinen: Lamerica

Lauttasaareen sijoittuja dekkari. Nimi jäi avautumatta.
11.6.2015

Kari Hotakainen: Jumalan sana

Tämä kirja oli aikanaan jäänyt lukematta, koska aihe (johtajan automatka halki Suomen) ei tuntunut kiinnostavalta. Nykyisin kiinnostaa Hotakaisen tapa kirjoittaa, joten luetuksi tuli.
7.6.2015

Rein Raud: Rekonstruktio

Virolaista nykyproosaa. Ei niin hyvä kuin ennakkomainonta lupasi.
4.6.2015

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi

Tylsä kirja.
3.6.2015

Hannu Väisänen: Piisamiturkki ja muita kertomuksia

Epätasainen novellikokoelma.
1.6.2015

Jari Tervo: Pyrstötähti

Kolmas Jari Tervon lapsuudesta ja nuoruudesta kertova teos. Tässä ei enää ollut mukana fiktiivisiä elementtejä, tai ei ainakaan niin selviä että olisin ne erottanut. Tervo kirjoittaa mukavasti.
28.5.2015

Harri Sirola: Jeesus Enkelinpoika Nasaretilainen

Harri Sirolan viimeiseksi jäänyt kirja on toinen esimerkki Jeesuksen elämästä kertovista suomalaisista romaaneista. Sirola keskittyy Jeesuksen lapsuuteen ja aikaan ennen varsinaista julistuskautta. Hienosti ja kauniisti kirjoitettu kirja, ihmettelen vain aihetta.
27.5.2015

Jukka Larson: Kantaja

Hieno kirja, joskin loppupuolen homoerotiikka tuntui jotenkin epämiellyttävältä. Olin kuitenkin iloinen, että tulin viimein lukeneeksi nämä kirjat.
27.5.2015

Peter Høeg: Susanin vaikutus

Tämä taas oli huono. Kirjan idea oli sinänsä hyvä, mutta Høeg on selvästi nähnyt liian paljon väkivaltaelokuvia kun on sortunut tuomaan niiden elementtejä kirjaansakin. Satiirina tai parodiana en osannut romaania ajatella.
24.5.2015

Jukka Larson: Viettelijä

Ihmettelen suomalaistenkin kirjailijoiden vimmaa kirjoittaa kirjoja Jeesuksen elämästä. Tämä oli tosin oikein hyvä, ei siinä mitään.
23.5.2015

Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus

Hyvä kirja tämäkin, hieman samaa sarjaa kuin Voimattomuus, mutta vain yhden henkilön näkökulma.
20.5.2015

Jukka Larson: Kiusaaja

Ostin Pirkko Saision Jukka Larsonin nimellä kirjoittaman trilogian jo vuosia sitten, mutta en ollut tullut tarttuneeksi siihen ennen kuin nyt Katri Kivilaakson väitöskirjan innostamana. Hyvää proosaa ikävästä aiheesta.
20.5.2015

Pirkko Saisio: Voimattomuus

Kivasti proosaa ja elokuvakäsikirjoitusta yhdistävä romaani. En ollut tiennytkään että Saisio on kirjoittanut tällaisenkin.
19.5.2015

Kirsti Ellilä: Tuntemattomat

Olen lukenut Ellilän kirjoja aiemminkin, mutta vasta tästä pidin varauksetta. Todella hyvä kirja, jossa onnistuneesti yhdistetään nykyaika ja vuoden 1918 tapahtumat.
14.5.2015

Jörn Donner: Petollinen sydän

Kirja oli pettymys. Turhan suuren osan kirjasta vei suomalaisen poliitikon VeeVeen toiminnan kuvailu - ja minun mietteeni tarkoittaako Donner hänellä Väyrystä vai ketä.
12.5.2015

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Aika mukava kirja.
10.5.2015

Eva Wein: Puolimaailman nainen; Kulkue

Pirkko Saision Eva Weinin nimellä kirjoittamat kirjat. Ensimmäinen turhan hajanainen, toinen parempi.
9.5.2015

Pirkko Saisio: Kainin tytär

Kävin kuuntelemassa Pirkko Saision teoksista kirjoitetun tutkimuksen väitöstilaisuutta ja muistin, etten ole kaikkia hänen kirjojaan lukenut. En tätäkään. Kirjan kahden kertojan äänet eivät erottuneet toisistaan.
8.5.2015

Kari Hotakainen: Huolimattomat

Luin uudelleen kun tuli ostetuksi pokkarina. Nyt tunnistin samoja teemoja kun myöhemmissä Kantajassa ja Palvelijassa.
8.5.2015

Jörn Donner: Erään rakkauden tarina

Pertti Lassila haukkui tämän aikanaan Hesarissa, mutta minä pidin paljon. Johtuu varmaan siitä että Mammutin lukeneena tunnistin tapahtumat ja tunnelmat.
3.5.2015

Jörn Donner: Presidentti

Piti lukea tämäkin uudelleen, vaikkei siinä Andersin suvusta enää kerrottukaan.
2.5.2015

Jörn Donner: Mammutti

Lukemiseen meni pari viikkoa, ja nyt tuntuu että tunnen aika hyvin henkilön nimeltä Jörn Donner. Enää voi kysyä miksi.
1.5.2015

Lisa Genova: Edelleen Alice

Mielenkiintoinen kertomus varhain alkavasta Altzheimerin taudista. Pitäisköhän itsekin mennä kokeisiin?
30.4.2015

Tuija Lehtinen: Armon aika

Kevyttä viihdettä apteekkiympäristössä. Lehtinen on tehnyt taustatyön huolella, sain runsaasti uutta tietoa farmaseuttien työstä. Juonessa oli pari turhaa mutkaa, mutta kyllähän tämän luki.
28.4.2015

Antti Tuuri: Alkemisti 2, Taivaalliset häät

Sain vihdoin luettua loppuun tämän kirjan, jonka olin lainannut ensimmäisen kerran jo viime vuoden puolella. Kertomus kullan tekemisestä 1700-luvulla perustuu aitoihin lähteisiin, joihin Tuuri on niin ihastunut että käyttää niitä liiankin perusteellisesti.
27.4.2015

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla

Marttisen kirjassa on kolme kertojaa: pettävä aviomies, aviovaimo ja toinen nainen. Aluksi ratkaisu tuntui hyvältä, mutta lopulta se pitkitti kirjaa turhaan. Minua ihmetytti, että suhteessa tuntui olevan kyse pelkästä seksistä.
21.4.2015

Henning Mankell: Juoksuhiekka

Muistoja elämästä ja tunnelmia syöpädiagnoosin jälkeen. Hieno kirja.
16.4.2015

Jörn Donner: Sattuman kauppaa

Viimeinen kirja Gabrielista. Luin ensimmäistä kertaa, en ollut huomannut tällaisen kirjan ilmestymistä 1993.
14.4.2015

Linn Ullman: Siunattu lapsi

Kirjaston poistomyyntipokkari oli työmatkalukemisena, siksi kokonaisuus jäi ehkä hieman haperoksi, kun kertojanäkökulma ja aikatasot vaihtelivat.
11.4.2015

Mihail Siskin: Sinun kirjeesi

Venäläistä nykykirjallisuutta.
8.4.2015

Jörn Donner: Vapauden vangit

Gabrielin tarina jatkuu.
4.4.2015

Jörn Donner: Isä ja poika

Aikanaan Finlandia-palkittu, edelleen hyvältä tuntuva romaani.
2.4.2015

J.M.Coetzee: Pietarin mestari

Edelleen todella hyvä kirja.
28.3.2015

Kristiina Vuori: Siipirikko

Romaani 1300-luvun Suomesta Kaari Utrion parhaita perinteitä noudattaen. Kotka-teema tosin unohtui puolen välin jälkeen.
24.3.2015

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Mielenkiintoista tutustua elämään Somaliassa.
22.3.2015

David Nicchols: Varamies

Tämä taas oli kevyttä viihdettä.
21.3.2015

Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma

New Yorkin taidemaailmaan sijoittuva romaani, joka pani minunkin yleissivistykseni koetukselle. Hienoa että tällaisiakin kirjoja kirjoitetaan.
19.3.2015

Irma Rantavaara: Charles Dickens

Kirjaston poistohyllystä löytynyt kirja. Vuonna 1946 kirjoitettu elämäkerta oli kovin eri tyylinen kuin nykyiset, muistutti romaania. En ollut tiennyt Dickensin elämästä mitään, joten kirja oli kiva lukea. Ehkä luen kohta jotain Dickensiltäkin, omasta hyllystä löytyy kaikenlaista.
8.3.2015

Esa Sariola: Kaikella voimallani

Olen muistaakseni yleensä pitänyt Esa Sariolan romaaneista, eikä tämäkään ollut hullumpi. Loppu tosin vähän lässähti.
7.3.2015

Matti Mäkelä: Ihmisen olosijat

Taisin olla väärässä, ehkä Mäkelä kirjoittikin Rakkausromaaninsa täydessä yhteisymmärryksessä toisen vaimonsa kanssa. Ainakaan tässä sen jälkeen ilmestyneessä esseekokoelmassa ei ollut merkkiäkään katkeruudesta.
5.3.2015

Matti Mäkelä: Rakkausromaani

Tämän sadomasokismista kertovan kirjan jälkeen ei enää tarvitse tarttua Fifty shades of grayhyn, sen verran vastenmielinen kuvaus oli. Enkä voi olla ajattelematta, että se on Mäkelän kostokirja, niin itsensäoloiseksi hän päähenkilön kuvaa.
3.3.2015

Jörn Donner: Itsenäisyyspäivä

Kirjan ruotsinkielinen nimi Gabriels dag on kuvaavampi, sillä siitä tai niistä on kysymys. Gabriel on minusta edelleen sympaattinen.
1.3.2015

Jörn Donner: Angela ja rakkaus

Kirja keskittyi Angelan matkoihin Saksaan. Rakkaus tuntui olevan jotain, joka ei ilmennyt sanoissa eikä teoissa, mutta kai sitä silti oli olemassa kun Angela niin sanoi. Tuli mieleen jotkut omat ihmissuhteet.
26.2.2015

Jörn Donner: Jakob ja kylmä rauha

Tämä keskittyi Jakobin uraan lehtimiehenä.
22.2.2015

Jörn Donner: Angela

Tämä oli melkein yksi yhteen elokuvan Angelan sota kanssa.
19.2.2015

Jörn Donner: Nyt sinun täytyy

Katsoin televisiosta Donnerin kirjaan perustuvan elokuvan Angelan sota, ja päätin lukea koko sarjan uudelleen. Alku tuntuu yhtä hyvältä kuin muistinkin.
15.2.2015

Anita Konkka: Unennäkijän muistelmat

Ehkä nyt olen saanut kyllikseni Konkkia vähäksi aikaa - vaikka näitä muistelmia lukiessani totesin, että Anita Konkalla on monta kirjaa joita en ole aiemmin lukenut. Ehkä lainaan niitä joskus.
9.2.2015

Andre Brink: Hiljausuuden tuolla puolen

Tätä en ollut aiemmin lukenut. Kuuluu sarjaan Brinkin historiallisia romaaneja, joista olen muistakin pitänyt kovasti.
7.2.2015

Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen: kirjailijan korkeakoulu

Odotin kirjasta enemmän. Peuran kolmannen romaanin työpäiväkirjana kirjoitettu teksti kuvaa kirjailijan työtä. Lukemisen jälkeen tuntuu, että se on julkaistu vain siksi että jotain piti saada julkaistua, kun neljäs romaani ei ole valmistunut.
3.2.2015

Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä

Tästä sen sijaan pidin, vaikka juonen keskiössä oleva rikos onkin ikävä. Kunnon romaani, pidin enemmän kuin Phillipsin edellisestä suomennoksesta Kiuru ja Termiitti.
25.1.2015

Juha Seppälä: Matka aurinkoon

Joku haastattelu innosti minut lainaamaan tämän. Kirjassa oli liian monia aineksia, joista ei rakentunut kunnollista romaania. Henkilötkään eivät hahmottuneet. En pitänyt.
24.1.2015

Vladimir Nabokov: Kalvas hehku

Toinen nuoruuteni suosikki, mutta kaikki äitini omistamat kirjat olemme kyllä antaneet eteenpäin. Jossain vaiheessa kyllästyin Nabokovin tyyliin ajatusviivoineen, mutta tämä uusin suomennos onkin erilainen. Pidin niin paljon että luin nopeasti.
18.1.2015

Andre Brink: Katson pimeään

Näin tvstä ohjelman Brinkistä ja se sai minut lukemaan uudestaan tämän kirjan, jonka olen ostanut jo 70-luvulla. Brinkin tyylissä on jotain viihteellistä (varsinkin rakkauskuvauksissa), mutta toisaalta kidutuskuvaukset olivat liiankin realistisia. Luen ehkä lisää, hyllyssä on Brinkejä yli kymmenen...
18.1.2015

Maaria Peura: Ja taivaan tähdet putoavat

Jotenkin rasittava kirja, jonka lukeminen kesti pitkään. Aiheen sinänsä ongelmanuorineen olisi luullut kiinnostavan (ja kiinnostikin), mutta joku hiersi. Ehkä kirja oli liian pitkä.
17.1.2015

Olavi Paavolainen: Risti ja hakaristi

Kirjaan tämän tänne, vaikka en ihan loppuun asti lukenutkaan. Harvemmin enää muistetaan, että natsismi oli uskonnoton, jopa kristinuskon vastainen idologia.
11.1.2015

Olava Paavolainen: Lähtö ja loitsu

Jatkoin kuitenkin Paavolaisen lukemista. Tämä matkakirja Etelä-Amerikasta oli edelleen mielenkiintoinen.
7.1.2015

Olavi Paavolainen: Nykyaikaa etsimässä

Luin huvikseni Paavolaista itseäänkin, mutta en taida lukea kaikkea enempää vaikka Valitut teoksen hyllyssä onkin.
4.1.2015

Panu Rajala: Tulisoihtu pimeään. Olavi Paavolaisen elämä

Mielenkiintoinen sujuvasti kirjoitettu elämäkerta.
3.1.2015

Louis-Ferdinand Celine: Niin kauas kuin yötä riittää

Luin uudelleen.
1.1.2015